Rodos - Klassikko


Rodoksen saari on Välimeren legendaarisimpia lomakohteita, eikä syyttä. Rodokselta löytyy historiaa, hienoja rantoja ja loistavia ravintoloita, eli kaikkea mitä onnistuneelta lomalta vaaditaan.

Rodoksen kaupunki
Rodoksen vanhakaupunki huokuu historiaa. Rodos on ollut historian kuluessa monen merkittävän tapahtuman näyttämönä.

Rodoksen kaupungin uusi puoli on rakennettu 1960- ja 70-luvuilla ja se henkii matkailun historiaa. Useimmat Rodoksen kaupungin hotelleista ovat pieniä perheomisteisia hotelleja, joissa isännöidään hotelleita jo toisessa ja kolmannessakin sukupolvessa. Täältä löytyy tunnelmaa ja historian siipien havinaa. Onhan siihen syynsä, että Rodos on ollut matkailijoiden suosiossa jo tuhansia vuosia.

Rantalomailua ja keskiaikaista tunnelmaa


Rodoksen kaupunki
Rodoksen kaupunki

Rodoksen kaupunki

Saaren pohjoiskärjessä sijaitseva Rodoksen kaupunki sopii lomakohteeksi matkailijoille, jotka haluavat rantaloman vastapainoksi myös shoppailua ja nähtävyyksien katselua. Muurien ympäröimä Rodoksen vanhakaupunki huokuu keskiaikaista tunnelmaa. Täältä löydät sekä pikkuputiikkeja, kahviloita ja ravintoloita että mielenkiintoisia museoita. Tutki vanhankaupungin kapeita, sokkeloisia kujia ja vieraile ainakin Suurmestarin palatsissa. Rodoksen kaupungin uuden puolen rakennuksista mielenkiintoisimpia ovat mm. kaupungin pääposti, entinen kuvernöörin palatsi, kaupungintalo sekä kansallisteatteri. Vaikka Rodoksen parhaat rannat löytyvät muualla, on myös Rodoksen kaupungin pohjoiskärjessä kaksi pikkukivirantaa.


Näin löydät parhaan vaihtoehdon unelmalomallesi

Lennot
Usein edullisin vaihtoehto on vaihdollinen lento mihin ei sisälly ruumaan kirjattavia matkatavaroita. Voit tutkia eri lentovaihtoehtoja klikkaamalla ”Lentovaihtoehdot” kuvaketta. Voit myös valita eri lippuvaihtoehtoja klikkaamalla ”Päivitä lentopalvelut” kuvaketta. Tekemäsi muutokset vaikuttavat luonnollisesti kokonaisuuden hintaan.
Finnair lentää Helsingistä Rodokselle suorilla lennoilla huhtikuusta lokakuuhun.

Norwegian lentää suorilla lennoilla Helsingistä Rodoksen lentokentälle kaksi kertaa viikossa 4.5.2022-29.10.2022.

Lennot lennetään Helsingistä 4.5-5.6.2022 keskiviikkoisin ja lauantaisin, 6.6-7.8.2022 maanantaisin ja lauantaisin sekä 8.8-29.10.2022 keskiviikkoisin ja lauantaisin.

Paluut Rodoksen lentokentältä lennetään 4.5-29.5.2022 keskiviikkoisin ja lauantaisin, 6.6-7.8.2022 tiistaisin ja sunnuntaisin sekä 8.8-29.10.2022 keskiviikkoisin ja lauantaisin.

Matkahaut kannattaa tehdä näillä viikonpäivillä, jotta saat matkojen hinnat suorilla lennoilla.


Hotellit
Varausmoottorimme hakee parhaat hotellihinnat maailmanlaajuisesti yli miljoonan hotellin valikoimasta. Vaihtoehtoja on todella paljon ja olemmekin sen vuoksi valinneet kohteisiin parhaiksi katsomamme vaihtoehdot. Nämä tunnistat ”suosittelemme” tarrasta hotellin kohdalla. Suurin osa hotellien kuvauksista on suomeksi. Haemme hotellien hinnat ja saatavuudet useasta eri kanavasta ja siitä syystä osassa hotelleita saattaa olla kuvaus englanniksi.

Lentokenttäkuljetukset ja muut palvelut kohteessa

Varaamme mielellämme teille myös lentokenttäkuljetukset halutessanne. Mikäli haluaisitte tarjouksen lentokenttäkuljetuksista tai muista lisäpalveluista kohteessa, voitte laittaa meille viestiä lisätietoja kohtaan varauksen viimeisessä vaiheessa.

Näin löydät parhaan vaihtoehdon unelmalomallesi
Näin löydät parhaan vaihtoehdon unelmalomallesi

Tietoa matkustusdokumenteista ja kaupunkiveroista

Tietoa matkustusdokumenteista ja kaupunkiveroista

Kreikkaan matkustettaessa Suomen kansalaisella tulee olla ehjä, virheetön ja voimassa oleva passi tai poliisiviranomaisen myöntämä voimassa oleva uudenmallinen kuvallinen henkilökortti.

Rodoksella peritään kaupunkiveroa, joka on 0,50 € - 4 €/huone/yö. Vero maksetaan paikan päällä hotellissa.
Kaupunkiverojen osuuden voit tarkistaa klikkaamalla auki ”Varauksen tiedot”  matkustajatietojen täyttämisen yhteydessä varauksen viimeisessä vaiheessa.

Tiedot perustuvat tilanteeseen 03/2022.



ELÄMYS HOLIDAYS VINKIT

Lindos Perhoslaakso
1

Lindos sijaitsee Rodoksen saaren eteläosassa. Lindos on perustettu jo 2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja historian eri ajanjaksot ovatkin hyvin nähtävillä. Lindoksen akropolis sijaitsee kukkulan huipulla ja on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Akropolis on verrattain hyvin säilynyt ja näköala kukkulan huipulta on huikea. Jos et halua kiivetä kukkulalle jalan, voit vuokrata aasitaksin, jolla pääsee huipulle aasin kyydissä.

2

Perhoslaakso sijaitsee noin 25 kilometrin ajomatkan päässä Rodoksen kaupungista. Laakso on kuuluisa kauniista maisemistaan ja lukemattomista perhosistaan. Paras aika bongailla perhosia on kesä-heinäkuussa, mutta muinakin aikoina laakso on vierailun arvoinen kauniiden maisemiensa vuoksi.