
Gdansk - Hansakaupungin tunnelmaa ja hiekkarantoja
Gdansk on loistava kaupunkilomakohde ympäri vuoden ja kesäisin vieläpä Itämeren hienoimpia rantakohteita. Gdansk, joka ennen tunnettiin nimellä Danzig, on ollut Itämeren alueen vaikutusvaltaisimpia kaupunkeja pitkän historiansa aikana. Gdansk on perustettu jo vuonna 997 ja oli aikanaan Hansaliiton merkittävimpiä kaupunkeja. Kaupunki on pitkän historiansa aikana ollut suurimman osan aikaa niin sanottu vapaa kaupunki, eli käytännössä oma kaupunkivaltionsa. Kaupungin arkkitehtuurissa on paljon vaikutteita Amsterdamista, vaikkakin kaupungin nykyrakennukset on pääosin rakennettu toisen maailmansodan jälkeen, sillä sodan aikana Gdansk pommitettiin lähes maan tasalle. Uudelleen rakennuksessa on kuitenkin huomioitu hienosti historia ja kaupungin perinteet, joten kaupunkimaisema on hyvin uskollinen historialle.
Gdansk nykyään osa kolmoiskaupunkia johon kuuluvat Gdanskin lisäksi Puolan Rivieraksikin kutsuttu Sopotin rantakaupunki, sekä modernimpi Gdynian alue.
Gdansk itsessään on rakennettu sisämaahan joen suistoon, joten jos haet lomaltasi rantaa, on hyvä majoittua Sopotin puolelle, joskin Gdanskista on helppo liikkua taksilla ja julkisilla liikennevälineillä Sopottiin vaikka päiväseltään.
Gdansk kilpailee Puolan suosituimman lomakohteen tittelistä Krakovan kanssa. Gdanskista löytyy valtavasti ravintoloita, hotelleita ja kauppoja, joten kaupunkilomakohteena Gdansk on täydellinen. Hyvä puoli on myös se, että hintataso Gdanskissa on huomattavasti edullisempi kuin Suomessa, joten lomabudjetti kestää paljon pidemmälle kuin monessa muussa kaupungissa.
Koska Gdanskiin kannattaa matkustaa?
Gdansk on parhaimmillaan loppukeväästä syksyyn saakka. Sopotissa rantalomasesonki on vilkkaimmillaan kesäkuusta elokuuhun. Talvisin joulun aika on myös tunnelmallinen Gdanskissa ja silloin hinnat ovat myös kesää huomattavasti edullisemmat kuin kesällä.
Sopot - Rantaa ja rientoja

Näin löydät parhaan vaihtoehdon unelmalomallesi
Lennot
Usein edullisin vaihtoehto on vaihdollinen lento mihin ei sisälly ruumaan kirjattavia matkatavaroita. Voit tutkia eri lentovaihtoehtoja klikkaamalla ”Lentovaihtoehdot” kuvaketta. Voit myös valita eri lippuvaihtoehtoja klikkaamalla ”Päivitä lentopalvelut” kuvaketta. Tekemäsi muutokset vaikuttavat luonnollisesti kokonaisuuden hintaan.
Norwegian lentää suorilla lennoilla Gdanskin lentokentälle 4.6.2022-28.10.2022.
Lennot lennetään Helsingistä kesäkuusta elokuun ensimmäiselle viikolle tiistaisin ja lauantaisin. Elokuun toisesta viikosta eteenpäin maanantaisin ja perjantaisin.
Paluu Gdanskin lentokentältä Helsinkiin on kesäkuusta elokuun ensimmäiselle viikolle tiistaisin ja lauantaisin. Elokuun toisesta viikosta eteenpäin maanantaisin ja perjantaisin.
Matkahaut kannattaa tehdä näillä viikonpäivillä, jotta saat matkojen hinnat suorilla lennoilla.
Hotellit
Varausmoottorimme hakee parhaat hotellihinnat maailmanlaajuisesti yli miljoonan hotellin valikoimasta. Vaihtoehtoja on todella paljon ja olemmekin sen vuoksi valinneet kohteisiin parhaiksi katsomamme vaihtoehdot. Nämä tunnistat ”suosittelemme” tarrasta hotellin kohdalla. Suurin osa hotellien kuvauksista on suomeksi. Haemme hotellien hinnat ja saatavuudet useasta eri kanavasta ja siitä syystä osassa hotelleita saattaa olla kuvaus englanniksi.
Lentokenttäkuljetukset ja muut palvelut kohteessa
Varaamme mielellämme teille myös lentokenttäkuljetukset halutessanne. Mikäli haluaisitte tarjouksen lentokenttäkuljetuksista tai muista lisäpalveluista kohteessa, voitte laittaa meille viestiä lisätietoja kohtaan varauksen viimeisessä vaiheessa.
Sopot


Tietoa matkustusdokumenteista ja kaupunkiveroista
Puolaan matkustettaessa Suomen kansalaisella tulee olla ehjä, virheetön ja voimassa oleva passi tai poliisiviranomaisen myöntämä voimassa oleva uudenmallinen kuvallinen henkilökortti.
Gdanskin hotelleissa ei peritä kaupunkiveroa.
Tiedot perustuvat tilanteeseen 03/2022.
ELÄMYS HOLIDAYS VINKIT

Sopot on Itämeren hienoimpia rantakohteita. Pitkät hienohiekkaiset rannat kutsuvat viihtymään ja nauttimaan aurinkoisista kesäpäivistä. Rantaravintoloissa on todella rento meininki ja jos ei katso kartasta, niin voisi uskoa olevansa pidemmälläkin etelässä lomailemassa. Gdanskista pääsee Sopotiin helposti julkisella liikenteellä tai takseilla. Matkaa on vain noin 15km joten matka taittuu nopeasti molempiin suuntiin majoitut sitten Sopotissa tai Gdanskissa.