Firenze - Taiteen ja arkkitehtuurin helmi


Noin 400 000 asukkaan Firenze sijaitsee Pohjois-Italiassa suunnilleen Rooman ja Milanon välissä. Firenzeä kutsutaan maailman taiteiden pääkaupungiksi, eikä syyttä. Firenzessä on arvioitu olevan neljäsosa kaikista maailman taideaarteista. Tästä nykypolvien on syytä kiittää renessanssin ajan mahtisukua Medicinejä, jotka tukivat avokätisesti renessanssin ajan taiteilijoita. Firenzessä on vaarana sairastua firenzentautiin, eli taideähkyyn.

Taideaarteiden lisäksi koko Firenzen kaupunki on kuin yksi valtava taideteos. Kaupungin arkkitehtuuri on silmiä hivelevää ja koko kaupungin upeutta ei kannata yrittää saada haltuun yhdellä kertaa.

Firenze on ennen muuta kulttuurikohde, mutta kaupunki on myös täynnä toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloita ja kahviloita. Firenzessä niin silmät kuin makuaistikin saa kyllikseen hyvää.

Milloin Firenzeen kannattaa matkustaa?

Firenze on periaatteessa ympärivuotinen kaupunkikohde. Talviaikaan Pohjois-Italiassa kuitenkin sataa usein, joten paras aika vierailla Firenzessä on keväisin ja syksyisin. Keskikesällä kaupungissa voi olla tukahduttavan kuuma, jolloin kaupungilla kävely voi olla tukalaa.


Ponte Vecchio
Ponte Vecchio

Ponte Vecchio

Ponte Vecchio on Firenzen kuuluisin silta joka ylittää Arno-joen. Nimi Ponte Vecchio tarkoittaa ”vanhaa siltaa” ja sitä se kirjaimellisesti onkin. Ponte Vecchio on Firenzen vanhin silta joka on rakennettu vuosina 1335 – 1345. Silta on myös ainoa Firenzen silloista jota ei räjäytetty toisen maailmansodan aikana. Silta on toiminut kautta aikojen myös kauppapaikkana ja vieläkin voit tehdä ostoksia sillan kauppiaiden kojuista.

Ponte vecchion toisessa kerroksessa kulkee Vasarin käytävä joka rakennettiin aikanaan Medicien-suvun käyttöön jotta heidän ei tarvitsisi kulkea rahvaan joukossa. Käytävä yhdistää Palazzo Vecchion ja Palazzo Pittin. Käytävän pituus on noin kilometrin. Vasarin käytävä suljettiin turvallisuussyistä vuonna 2016, mutta sen on tarkoitus avata jälleen matkailijoille toukokuussa 2022.

Näin löydät parhaan unelmalomasi

Lennot
Usein edullisin vaihtoehto on vaihdollinen lento mihin ei sisälly ruumaan kirjattavia matkatavaroita. Voit tutkia eri lentovaihtoehtoja klikkaamalla ”Lentovaihtoehdot” kuvaketta. Voit myös valita eri lippuvaihtoehtoja klikkaamalla ”Päivitä lentopalvelut” kuvaketta. Tekemäsi muutokset vaikuttavat luonnollisesti kokonaisuuden hintaan.
Lufthansa lentää Helsingistä Firenzeen päivittäin vaihdollisella lentoyhteydellä.

Hotellit
Varausmoottorimme hakee parhaat hotellihinnat maailmanlaajuisesti yli miljoonan hotellin valikoimasta. Vaihtoehtoja on todella paljon ja olemmekin sen vuoksi valinneet kohteisiin parhaiksi katsomamme vaihtoehdot. Nämä tunnistat ”suosittelemme” tarrasta hotellin kohdalla. Suurin osa hotellien kuvauksista on suomeksi. Haemme hotellien hinnat ja saatavuudet useasta eri kanavasta ja siitä syystä osassa hotelleita saattaa olla kuvaus englanniksi.

Lentokenttäkuljetukset ja muut palvelut kohteessa

Varaamme mielellämme teille myös lentokenttäkuljetukset halutessanne. Mikäli haluaisitte tarjouksen lentokenttäkuljetuksista tai muista lisäpalveluista kohteessa, voitte laittaa meille viestiä lisätietoja kohtaan varauksen viimeisessä vaiheessa.
Näin löydät parhaan unelmalomasi
Näin löydät parhaan unelmalomasi